Tekosyitä

Eihän mulla ole edes aikaa ! Herään yleensä seitsemältä, teen välttämättömät aamutoimet joihin sisältyy myös kahvinjuonti ja menen kouluun. Meidän koulun ruoka ei ole kovin hyvää. Joka päivä silti vien itseni ruokalaan, istun ja nauran muiden kanssa. Nakerran ohimennen näkkileipää, hävettää niin paljon jos joku sattuu silloin katsomaan päin. Kotona olen päivästä riippuen kahden tai kolmen maissa. Kotityöt, lemmikit, läksyt, töitä, tekemistä riittää. En ehdi syödä. En vain ehdi ! Tietysti se kostautuu, en minä ole täydellinen pikkuneiti anorektikko, minä ratkean ja repsahdan. Verensokeri laskee liian alas, en ole varma olenko edes muistanut juoda. Huimaa, pyörryttää, mutta suolaan kosken vain kuolleen ruumiini yli! 


Kunnes aivot kytkeytyvät off-asentoon. Eloonjäämisvietti herää, joka solu huutaa ruokaa, ravintoa, apua. Päivä on pilalla. Saastutin itseni, täytin itseni jollain turhalla ja huonolla. En saisi, en ansaitsisi. Se on väärin, niin väärin. Tiedostan, totta kai, että ihminen elää ruuasta. Siinä se - ruoka ei ole minua varten, koska minä olen jotain vähemmän kuin ihminen.


Söin koulussa niin paljon. Kävin sukulaisilla. Kävin matkan varrella ulkona syömässä. Ei nyt ole nälkä. En tykkää. Syön kohta. Tämä sairaus opettaa ihmisen valehtelemaan, mielikuvitus toimii paremmin ja nopeammin kuin koskaan, yrittäessä miettiä tekosyytä jota ei ole käyttänyt aivan viime aikoina. Niitä riittää ja kerta toisensa jälkeen ne ovat toisiaan typerämpiä. Pelottaa että joku huomaa, tajuaa etten ehkä ole aivan kunnossa. Vaikka totta kai olen, niinhän Psykologikin sanoi perustellessaan tapaamistiheyttämme. Ei sulle ole mitään hyötyä käydä täällä viikottain kun voit noin hyvin. Paljonpa voi muuttua vain muutamassa kuukaudessa, mutta sitähän hän ei tiedä.


Kaupasta mukaan tarttuu kevyttä mehukeittoa ja kasa omenoita. Välipalaksi, aamupuuron kanssa. Luoja tietää koska viimeksi sallin itseni ehdin syödä aamupalaa, mutta joka aamu tarvittavat ruuanvalmistusvälineet ja astiat löytävät tiensä tiskialtaaseen. En haluaisi valehdella, en haluaisi olla tällainen, mutta muutakaan en osaa. Eikä tässä edes ole syytä huoleen, olenhan elämäni kunnossa!